Ei haittaa

Rikkokaa mut
Ei se haittaa,
olen jo hajonnut.
Repikää unelmat palasiksi.
Muuttakaa kosketukset kahleiksi.
Ei se haittaa.
En pääse parempaan paikkaan.
Kiskokaa raajani irti.
Ei se haittaa,
en olisikaan päässyt irti.
Kuljettakaa mut kuilun partaalle.
Ei se haittaa,
en olisi kiivennyt parvekkeelle.
Tönäiskää mut alas reunalta.
Ei se haittaa,
en odottanutkaan mitään elämältä.
EI SE HAITTAA.
Ei haittaa
kun ei ole turvallista paikkaa,
ei haittaa.

Mä kaipaan sua.
Tule takaisin,
niin voit vetää mut
mukanas sinne helvettiin.

Kaipaan sua niin.
Kasvosi on painunut mieleeni hyvin.
Muistan vielä ne kauniit sanat,
ne heikot valheet,
kaikki tekemäsi erheet.
Silti tahdon että vielä kerran
takas tulisit.
Mut pois veisit.
Kadoksiin.
Yhdessä pudottaisiin.

Vaikka kuinka satuttaisit
Kaiken anteeksi antaisin.
Jos vain tulisit takaisin.
Niin minä sinut pelastaisin.
Uudestaan,
kunnes yhdessä kadotaan.

Katariina Pekkanen

Määrittelemätön mielenterveys

Ahdistus
Paniikki
Levottomuus
Ei ole tunne uus
Kun kaikki hajoaa käsiin
Silti matkalla taivaisiin

Mania
Masennus
Persoonallisuushäiriö
Lääkitään kaikki ne
Tässä sulle säiliö
täynnä lääkkeittä
Parane
Voi hyvin
Loputtoman tovin

Vaikea psykoottinen masennusjakso
Kaamosmasennus
Maanis-depressiivinen psykoosi
Siinä määritelmät mutta tee silti työsi
vaikka kaulassa puristaa köysi

Paranoidinen skitsofrenia
Rajatilaskitsofrenia
Paranoidinen tila
Tämä ei ole mikään pila
Ei näytelmä
vaan määritelmä
Tämä on todellisuus
Diagnoosista eroaminen on mahdottomuus

Olet yhtä sairas kuin muut
Yhtä terve kun haluut
Oli sulla mikä tahansa diagnoosi
Päällä psykoosi
ja moni muu sairaus
Susta itsestä löytyy terveys
Sä oot oman elämäs Jumala
Unohda humala
Älä unohda elää
Älä turhaan pelkää
Tämä hetki määrää
Elämä on määränpää
Matka ja ainut mikä merkitsee
Elämä on just sitä mitä siitä itse tekee
Älä anna muiden lannistaa sua
Sä voit parantua
Mistä vaan
Onnea matkaan!

Katariina Pekkanen

Jos tahdot terapiaa käännä minut!

Olen 24/7 terapeutti ja kodinhoitaja
En kestä näitä ajanjaksoja
Kun nukkumaan ei kerkeä
Onko tämä tervettä?
Pesen toisten likoja,
vaadinko liikoja,
jos pyydän hiukka apua?
Ei teidän tarvitsi vieressä vahtia,
Osaan kyllä pitää huolen lapsista,
vaikkei loppua tule kapinasta.
Pystyn huolehtimaan kodista,
Raajattomasta miehestä,
äidistä,
itsestä ja töistä.

Älkää jakako sääliä.
Voin hihani kääriä
ja pistää mopin heilumaan
Ei tartte rueta riehumaan.
En huuda koskaan.
En tuhlaa aikaa roskaan.
En avaa ovea tuntemattomille,
En itke kavereille.

Olen itsenäinen
Aikuinen nainen.
Pärjään kyllä,
Ehdin käymään vielä kävelyllä.
Kaikki on hyvin,
kunnes tyrin...

Katariina Pekkanen

Hukuttaudunko hyväänoloon? Vai hyppäänkö syvään koloon?

Mulla on niin hyvä olo että siihen voi vaan hukkua. Mulla on

niin hyvä olo että tukehdun siihen. Se tukahduttaa mut. 

Hengityksen pakahduttaa. Mut saa voimaan pahoin fyysisesti. 

En kestä onnea. En kestä onnellisuutta. Pahaolo on niin tuttu

ja turvallinen. En halua irroittaa siitä vaikka järki sanoo muuta.

Tunnejärki sanoo muuta. Mun PITÄISI olla onnellinen. Pysyä 

onnellisena, mut en uskalla. Tuntuu että onni särkyy. Menee

rikki. Tuntuu että mä halkean onnesta. Kirjaimellisesti. Mun

pää vaan räjähtää kun en kestä sitä tunnetta. 

Okei, no joskus olen ollut huomionhakuinen. 

Kaikkia keinoja käyttäen hakenut huomiota. 

Olin silloin kuitenkin viisi vuotta nuorempi. 

Olin nuori, tyhmä ja ajattelematon. Olen edelleen. 

Lapsi mun sisällä pyrkii leikkimään. Pyrkii pois. 

Pyrkii ilmaisemaan itseään. 

Se haluaa syliin. Se haluaa että joku halaa. Se haluaa että

joku silittää. Se tahtoo tukea ja turvaa. Siksi minua pelottaa.

Pelottaa suunnattomasti. Olla aikuinen, ottaa vastuuta. Pärjätä

omillaan. Pärjätä yksin. Aikuistua. Elää kuin aikuinen. 

Huolehtia itsestä ja vasta sen jälkeen muista. 

Kuuntelen toisten huolia, mutta en osaa pitää omia puolia.

Tuntuu että en riitä. En ole aikuinen, en lapsi, en nuori. En

mitään. Minulle ei ole määritelmää. Mun on pakko määritellä 

kaikki. Kaikella pitää olla määritys. Minulla sitä ei ole. 

Olen en mitään. Tuntuu että olen turha. Ikävä ihminen, jos edes

olen ihminen. Olen luonnoton olento. Minulla ei ole mitään.

Olen saavuttanut jotakin elämässä. Jotain suurta. Julkaisin 

kirjan. Omakustanne kirjan. Mutta sekään ei tunnu enää minulta.

Ei miltään. Ei hyvältä, ei pahalta. Ei saavutukselta. 

Elämässäni pääasia on se että tavoittelen aina jotain. Pitää

olla tavoitteita ja saavuttaa ne. Määränpäitä. 

Määränpääni on saada koulu päätökseen. Päästä seuraavaan kouluun.

Saada se päätökseen. Kirjoittaa kirja. Julkaista se. Kirjoittaa

toinen kirja. Kirjoittaa kolmas kirja. Julkaista ne. 

Päätavoitteeni ei ole olla ja elää vaan saavuttaa. "kerätä 

pisteitä" ja mitä varten? Mitä hyödyn siitä? Kasvanko siitä?

Opinko siitä? Saavutanko kuitenkaan mitään? 

Kuinka elämä voi olla näin onnetonta ja onnellista yhtäaikaa?

Kuinka mikään voi olla mitään? 

Ihailen vain muita, mutta en arvosta itseäni. 
Uskon, ja aion luvata itselleni sen että minä tulen pärjäämään. Vallan mainiosti. Koska olen vahva. Olen selvinnyt vaikka mistä. Monesta ojasta olen noussut. Tässä sitä vaan ollaan kaikesta huolimatta. Pakko vain joskus luottaa itseensä. Ainakin yrittää.

Elämä on luottamisen arvoinen!

Hiljaiseloa

Moido kansalaiset! 

Tämä kirjailija on viettänyt hiljaiseloa uusien kirjaprojektien parissa. Tulossa olis toinen painos runokirjasta ja aivan uudenlaisia kirjoja. Kirjoittamista en aio lopettaa vaikka joskus tuntuu että en vaan osaa, en pysty kirjottamaan, mutta se on asia joka pitää minut elossa. Kiinni tässä hetkessä. Pakko mun on kirjoittaa vaikka kuka sanoisi mitä, se on mun sydämenasia.

Olen kuvannut jonkun verran, mutta kamera on ollut liian paljon käyttämömänä työnkaltaiset hommat vie liikaa aikaa. Ajattelen töitä ja koulua aamulla, päivällä, illalla, yöllä, jatkuvasti. Ehkä se siitä hellittää kun saa pahimmat pois alta. Mutta joo, innolla odotan kun uusi painos runokirjasta pääsee painoon. Se on odottamisen arvoinen hetki.

Minulla on aika suhteellisen onnellinen olo. Ei tunnu pahalta, ei ahdista, ei purista ja kiristä. Tuntuu että olen kaikesta huolimatta onnellinen, tai juuri kaiken takia. Elämä vain vie mukanaan, se kuljettaa paikasta toiseen. Ihmiset muuttuu, suhteet muuttuu, minäkin kai muutun. Ehkä hyvä niin. Kaikki on hyvin, ainakin näyttää siltä.

Uskaltaisinko sanoa että olen onnellinen?

"Olen onnellinen 

kaikesta huolimatta

tai kaiken vuoksi."

-Katariina Pekkanen-

Arvokasta

Heidomoikka ihmiset!

Minä olen tänään viettänyt arvokasta aikaa. Viettänyt arvokasta aikaa ihanien ihmisten parissa. Paras hetki tässä päivässä oli kun vietin aikaa rakkaan isoäitini kanssa. Hän on arvokas ihminen. Minulle oikein tärkeä. Olen myös viettänyt itsekeskeisesti aikaa itseni vuoksi ja takia, nimittäin istuin erään ihmisen kanssa ja keskustelin minun omista asioista ja ensimäistä kertaa kahteen (2) vuoteen itkin hänen edessä. Hänelle. Itkin sitä kuinka tuntui silti että elämä ei kanna. Ei ole tarpeellinen. Kuitenkin kyynelten myötä syntyi helpotus, Helpotuin kun sain itkeä. Minulla oli lupa itkeä. Turvallisessa ympäristössä. Kyynelten jälkeen oloni koheni ja elämä tuntui taas arvokkaalta. Mieleni valtasi hyvänolon tunne. Suunnaton voittojafiilis. Vaikka mitään erityistä voittoa ei ollut tapahtunut, paitsi surun selätys. 

Suru onkin ihmeellinen asia. Mä tunnen suurta surua itseäni kohtaan. Myötätuntoa omasta elämästäni. Siitä kuinka olen saanut epäoikeudenmukaista kohtelua monelta eri taholta elämäni aikana. Siitä kuinka minut on hylätty monelta taholta. Kuinka minulle on tehty pahaa. Kuinka minua on satutettu. Kuinka olen joutunut kärsimään vaikka minkämoista.... vaikka mitä, liikaa. Liikaa on aika vahva sana, mutta en itse miellä asiaa niin että olen kokenut liikaa, vaan että olen ansainnut ne asiat, ja se saa itsenikin tuntemaan myötätuntua minua kohtaan, surua. Se puoli minusta joka arvostaa minua ja puolustaa omia oikeuksiaan sanoo kuiskaten että et ole ansainnut kaikkea pahaa mitä olet joutunut kokemaan, olet arvokas ihana ihminen. Kun taas samaan aikaan se puoli minusta joka ei arvosta minua  huutaa "SINÄ OLET HUONO IHMINEN. Sinä et ole mitään. Olet ansainnut kaiken pahan mitä sinulle on tapahtunut ja tulee tapahtumaan. Et ole arvokas." Niin, kumpaa tässä nyt kuuntelee? Huutavaa osapuolta vai sitä joka kuiskaa? No nuo huudot kaikuvat päässäni. Minun äänelläni. Kuinka voin edes kuulla tuon kuiskauksen? Minun täytyisi vahvistaa sitä kuiskaajan ääntä, saada hänet edes sanomaan asia reippaasti, niin ja saada huutaja hiljenemään tai edes kuiskaamaan. Silloin ehkä olisin armollisempi itselleni ja kuuntelisin sitä joka puhuu hyvää minusta, enkä sitä joka yrittää minut latistaa. 

Loppuviimein, minulla on todella hyvä olo juuri nyt, mutta onko enää huomenna? Jos se huutaja huutaa läpi yön ja saa minut taas lannistumaan. Minä itse lannistan minua, ei kukaan ulkopuolinen, vaan minä itse. Vaikka voisin keskittyä itseni kannustamiseen ja huolehtia itsestäni, niin minä keskityn itseni lannistamiseen. 

Kuitenkin hyvän olon syyt ovat varmisti selvillä itselleni ja muillekin, ainakin niille jotka tätä lukevat. Joten voin keskittyä tästä lähtien olemaan onnellinen ja pitämään kiinni siitä. Kun tiedostan mistä lannistuminen johtuu.

Niin ja sellanen juttu vielä kansalaiset tässä uutta matskua minusta Painovirheen nettisuvuilta! Tsekatkaa se hei halooO!!!!! 

http://www3.jkl.fi/blogit/painovirhe/?p=1273

YEAH! 

ELI TÄMÄN PÄIVÄN SANOMA: Ollaanpa onnellisia koko hovi, hetkinen ja tovi, vaikka lopun ikää eikä meitä lannasta mikää! TRÖÖÖÖÖÖÖT!! Hihihi! <3

with love,

Katariina  

Vahva?

Mun on pakko vuodattaa nämä tunteet pois minusta. Minusta tuntuu että en riitä. En tuu koskaan olemaan mitään. En tuu pärjäämään elämässä - tai taistelussa elämää vastaan. Olen hyvinkin pitkälti onnellinen mutta silti.... silti tuntuu että mun tekstit on huonoja, minä olen huono. En tuu koskaan olemaan mitään. Olen ei mitään. Onko millään mitään merkitystä? Ei mulla ole pahaolo, silti en usko itseeni. En ole itsevarma. En alkuukaan. Kuinka voin olla näin? Mikä mun voimat on vienyt? Kuka musta teki heikon? Olen aina luullut että olen kaikesta huolimatta vahva. Mutta nyt musta tuntuu että se kaikki on vain huijausta, en ole vahva. En tunne itseäni vahvaksi. No jep, kyllähän ihmiset sanoo että osaan kirjoittaa äärimäisen hyvin, annan sanoille merkityksen, mutta minusta tuntuu että mun tekstit on merkitsemättömiä ja turhia. Haluaisin lopettaa kirjoittamisen, mutta se on ainut asia joka pitää minut elossa. Silti en saa enää irti. En irti elämästä, en irti kirjoitamisesta. 

Myönnän sen että tunnen oloni onnelliseksi, silti pahaolo ei katoa. Se on mukana aina. Se valtaa mut aika ajoin. Usein. Harvoin. Sillon tällöin. Toisinaan. Kuitenkin pääsääntöisesti olen onnellinen, miksi sitten pitää olla pahaolo mukana. Kaikessa. Miksei se voi vaan hiipua pois pikku hiljaa, paitsi mistä minä tiedän vaikka se hiipuisikin pois hiljalleen, en vain jaksaisi odottaa. 

Elämä on odottamista. Ajan kulutusta. Kulutettua aikaa. Kuluvaa aikaa.  Haluan niin paljon menestyä, että tuntuu että kompastun omiin kumppareihin. 

Tähän idolini sanoin:

Kesytä minut

Olen yksin

Sinä huomaat tuskin

Kuitenkin tykkään sinusta

Ota kovasti kiinni minusta

Pidä mut jaloilla 

aloilla 

Kesytä minut 

jos vain pystyt.

Kirja-asiaa ja lehtileike!

Hankasalmen Sanomat 27.09.2012

Pääsin sitten Hankasalmen sanomiin!  Kirjoja vielä pitäis saada lisää painosta kun ihmisiä kiinnostaa hankkia se mun kirja. 

Mullekin kuuluu hyvää ja kaikki rullaa tosi hyvin! Kaikki on niin mainiosti. (: Mut juu, lukekaa toi juttu!

VAIHEET

Olen hyvin nuorena jo kokenut asioita, joita ei pitäisi kokea, ainakaan niin nuorena. Olen menettänyt yhden tärkeimmän ihmisen, joka elämässä voi olla. En tiedä mikä sen ihmisen rooli on perheessä. Mikä se sellanen isä oikein on? Minulle se on viiksekäs mies, istumassa nojatuolissa, jonka syliin nukahdan, parhaimpaan uneen. Kunnes hän oli poissa. Minulla on vain muistot, valokuvat ja harmaat villasukat. No olen nähnyt pienen elämäni aikana kaikenlaista hyvää ja monenlaista pahaa. Mikään asiahan ei ole yksinään pelkästään hyvä tai pelkästään paha. Paha ja hyvä kulkevat käsikädessä. Kietoutuvat toisiinsa. Niin ettei voi tunnistaa mistä paha alkaa ja mihin hyvä loppuu. Hyvästä ja Pahasta huolimatta elämä on mainio juttu. Aivan mahtava. Parasta mitä ihminen voi toivoa. Itse voikin muuttaa elämänsä. Muuttaa hyväksi tai pahaksi. Kummalle antaa vallan. Koska hyvää ja pahaa ei voi erottaa toisistaan. Ne ovat yksi ja sama lanka, mitä ei voi katkaista. Kuitenkin jokaisella on vapaus valita kumpaa tottelee hyvää vai pahaa. Kumman pauloissa on. Kummassa päästä lankaa pitää kiinni vai molemmista. Hyvän ja pahan kaaoottinen yhdistymä on kun ihminen ei osaa päättää kumpaa hallitsee ja kumpaa tottelee.
Itse olen taistellut niin pitkään kuin muistan pahaa vastaan. Olen lopettanut taistelun. Paha katosi itsestään. Olen voittanut elämän hyvyyden puolelleni. Olen vihdoin onnellinen, ainakin tämän hetken. Toivottavasti vielä huomennakin olen onnellinen. Onnettomuus ei vie minua matkaansa. Olen vahvistunut tuulessa ja sateessa. Ulkona. 

VAPAUS

Mitä vapaus on? Mistä se koostuu? Kuinka sen määrittelet? Miten  se ilmenee? Voiko sitä koskettaa? Voiko sen saavuttaa?
Minua pelottaa. Minua pelottaa suunnattomasti. Minua jännittää. Jännittää kamalasti. Tunnen suunnatonta helpotusta. Pelonsekaista helpotusta. Pian kaikki on ohi. Lopun alku on lähellä. Alun loppu on vierellä. Kuinka voin pärjätä tässä kammottavassa kaamoksessa, suuressa maailmassa, melkein yksin? Kun ympäriltä hiipuu pois monet tutut... asukkaat, ohjaajat ja tämä tuttu voimaa antava ympäristö. Nämä seinät joiden välissä monta salaisuutta, monta murhetta, miljoona kyyneltä, määrätön määrä iloa, paljon surua, loputtomasti naurua, tuhansia lämpöisiä halauksia, mahdottamasti keskustelua ja paljon lohduttavia sanoja. Tämä katto joka on kestänyt rankkasateet, tuulen, myrskyt ja aina on tullut aurinko. Nämä tiilet seinissä ovat nähneet kaiken sen mitä kamerat eivät näe: ilot, surut, murheet, riidat, sovun ja rauhan. (Näin on tunnustettava että minua harmittaa etten ole ottanut tarpeeksi kuvia muistoksi tästä kaikesta hyvästä.) Kuinka siis pärjään ilman kaikkea tätä? No pakko sanoa itselle: "Nou hätä!" Olen vahva tyttö ja pärjään kyllä mainiosti, koska en jää tyhjän päälle tai maahan makaamaan. Olen kerännyt tällä ajan jaksolla uusia voimavaroja, joiden avulla pärjään paremin kuin kukaan aikaisemmista minun ilmentymämuodoista. Pärjään paremin kuin minä vuosi-kaksi sitten, paremmin kuin minä puolivuotta sitten, paremin kuin minä viikko sitten, paremin kuin minä eilen. Koska vahvistun joka hetki ja olen valmis luopumaan tästä kaikesta. 
Loppuviimein vapaus mikä koittaa kaiken päätyttyä on kivisen tien lopun multihuipentuma ja se ei enää niinkään pelota.

Vapaus.

Se on sitä minkä olen saaavuttanut vaivaisen kuuden vuoden kipeän matkan jälkeen. Se matka on ottanut, mutta luultavasti enemmän tämä ajan jakso on minulle antanut. Olen saavuttanut sisäisen harmonian ja kerännyt rutkasti voimavaroja tulevaisuutta varten.

Pelko. Pelon olen saanut kitkettyä pois minusta. En enää pelkää tuntematonta, enkä tuttua.


Seuraavassa postauksessa kerron hieman elämäni vaiheista ja menneisyydestäni, joka ei ole valoisin mahdollinen, mutta siitäkin huolimatta toivoa täynnä.

-Kata

Julkkarit + Jatkot

Siinä niitä nyt on :) hihi

Julkkarit on juhlittu viikko sitten jo, en vaan oo saanut aikaseks kirjotella niistä miten meni ne kinkerit. No ihan hyvinhän ne meni ja oli sopivasti ihmisiä paikalla. Puhetta pitäessä jännitti mut menihän sekin ihan ookoosti. Oli mukava tunnelma.
Sitten päästiin lähtemään jatkoille Hanksuun ja sitten vasta tunnelma olikin mukava kun sai maistella vähän shangriaa. Oli kivasti porukkaa ja oli kiva meininki. Kaikki meni loppu viimein hyvin kuten olin aatellut.

Hinta 15 e 

Näistä syötiin voileipäkakkua.

Tässä se kakku. Nam, että oli hyvää. 

Tässä meikäläinen pitää puhetta..

Tämmönen oli matkalla kohti jatkoja....

Tarjoilut jatkoilla..

Kannussa shangriaa!

Itse taiteilija maistelee taiteilijan juomaa :)

Taiteilijan juoma, ÄLÄ JUO.

Kiitos kaikille osallistuneille! 

Suuri päivä

Huomenna on suuri päivä. Huomenna on mun runokirjan julkkarit!! ^^ Minua jännittää ja odotan innolla huomista. Miten se menee? Ketä tulee paikalle? Miten mun puhe luistaa? Kaikkia ajatuksia pyörii mielessä. Mutta tottakai se hyvin menee. Ihmiset tulevat paikalle ja viihtyy. Uskon itseeni ja pärjään hyvin ja puhekin menee varmasti niinkun pitää, vaikka jännittäisi. Se puhe on mun ensimäinen puhe minkä olen pitänyt ja vielä näin jännittävä tilaisuus! 

Lievitän jännitystä kuuntelemalla Tommy Tabermannin runoja spotifysta. Mielenkiintoista kuunneltavaa. 

Illalla pääsee sitten rentoutumaan jatkoilla. Hahah. Siellä tulee olemaan hyvä meininki ja toivottavasti naapurit eivät valita mölystä ja häiriöstä. No ne on kyllä hyvin ymmärtäväisiä ja mukavia. 

Mitäs muuta? Elämä hymyilee ja hyvin menee, oikeastaan menee tosi loistavasti. Kaikki tuntuu vihdoin loksahtavan kohdallaan ja elämä tuntuu siedettävältä, ehkä jopa ihanalta ja hyvältä. Aina tulee vastoinkäymisiä mutta olen oppinut kantapään kautta selviytymään niistä ja nykyään selviydyn vastoinkäymistä paremmin kuin esim. vuosi sitten jopa. 

Jos elämä potkii päähän, niin hanki kypärä ja potki takaisin. 

 Minun mielestä kaikki on hyvin, mutta olkoot!

Miksi?

"Miksi?" on kysymys jota monet miettivät eri vinkkeleistä. Miksi näin miksi noin. Miksi rahat ei riitä? elämä potkii päähän? maailmassa on niin paljon vääryyttä? ja paljon muita miksi kysymyksiä on olemessa, niitä on olemassa lukematon määrä. Niin monta kuin on ihmisiä maailmassa, jopa enemän koska yleensä miksi-kysymys ei ole yksinäinen kysymys ja sen muotoisia kysymyksiä on lukematon määrä ihmistä kohden.

Minun miksi kysymykseni ovat tällä hetkellä Miksi kaikki hyvä loppuu? ainakin aikanaan. Miksi tärkeimmätkään ystävät ei ole välttämättä pysyviä? Miksi elämä on juuri tätä mitä se on tällä hetkellä? Kaikkein eniten mietin juuri sitä Miksi tärkeimmätkään ystävät ei ole pysyviä? Olen "menettänyt" monta tärkeää ja rakasta ystävää. Kunpa kaikki palaisi ennalleen itsestään, yrittämättä, pakattomatta, tekemättä. Miksi pitää luopua? Miksi? Kukaan ei osaa vastata näihin kysymyksiin, mutta ei ole myöskään olemassa oikeaa tai väärää vastausta. Ehkä ne kysymykset pitäisikin muotoilla toteamukseksi: Kaikki hyvä loppuu. Rahat ei riitä. Elämä vain potkii päähän. Maailmassa on paljon vääryyttä. Tärkeimmätkin ystävät voivat joutua hukuksiin. Unohdetaan kysymys lause muota ja pohdinta ja todetaan vain edeltävät asiat. Muuttuuko elämä silloin helpommaksi? Äääärgh! taas kysymys. Tehdään sille uusi muoto: Elämä saattaa silloin muuttua helpommaksi.

Tärkeimmätkin ihmiset voivat joutua hukuksiin, mutta se ei tarkoita etteivätkö ne olisi pysyviä. Koska pysyvyys on sitä että ne ovat ajatuksissani ja vielä joskus heitä tapaan ja ansaitsen heidät takaisin, jos ansaitsen. Kaikki saattaa palata ennalleeen itsestään, pakottamatta. Aivan itsestään.



Olet joutunut hukkaan 
juossut karkuun
minun piireistä
mutta et ole kadonnut minun elämästä
olet ajatuksissa
aina vieressä,
varjona
kuulen äänesi suloisina harhoina
Tapailen sinua unissani
kauniissa haaveissani
Olet pysyvä.
Rakas ystävä.




-Katariina

Todellisuus, jota ei ole olemassa

14.03.2012

En tunnista enää itseäni peilistä
En muista eilistä
Olen loukussa
syvässä lääkekoukussa
Haluan kulkea tätä latua
En tahdo apua
mutta sinä osaat lukea rivien välistä
Jos autat mua
en jänistä
muuten tää homma lähtee käsistä.


-----------------------------------------------



ahdistus
paniikki
masennus
mania
psykoosi
siinä kaikille diagnoosi
Mielensairaus kollaasi
kaikki samassa laukussa
paketissa
ja kasetissa.


-----------------------------------------------





Mun mielen sisällä on kaaos
onko tämä ikuinen kaamos
vai paratiisi
vai pahalaatuinen kriisi
mikä homman nimi on
kun olen aivan mahdoton
Olo kuin helvetin portilla
aika on kortilla
silti maailman huipulla
vaiko sittenkin seison kuilulla
vai kuvittenko kaiken
elämä on pulma vaikein.



-----------------------------------------------



Elämä on kylmä
sieluni tyhjä
koska minut tuhosit
maailmani pilasit
särkyivät haaveet
tilalle kammottavat aaveet
jotka mua piinaa
kestänkö liikaa?


-----------------------------------------------



rakennanko itselleni hirren
runoilen saatanan virren
mua ohjaa pirut pääni sisällä
onko vaikutusta isällä
Seuraanko hänen jalanjälkiä
Jättämättä jälkiä.


-----------------------------------------------


Kuulen harhoja
näen mustia varjoja
olen sekaisin
viimeisen kortin pöytään pelasin
Rajatila 
siinä vika
syy ja seuraus
viimeinen herjaus.


-----------------------------------------------



Kuunteletko minua
Pidän kädestä kiinni sinua
silti haluan irroittaa
sinut luotani karkoittaa
et voi hyvää tarkoittaa
kun mun ajatuksiin 
olet jäänyt pysyvästi
Pakko sanoa, hyvästi.





-----------------------------------------------




06.04.2012

Todellisuus on tätä
En sua jätä
vaikka tämä suhde on mätä
ei ole suuri hätä.



-----------------------------------------------

Runo!

Haluasin rakastaa.
Rakastaa oikein kunnolla.
Hyvällä omatunnolla.
Niin että sattuu, niin että kolahtaa.
Niin että itkettää.
Niin että tuntuu polvissa.
etten enää haluaisikaan olla juovuksissa.
Unohtaisin kaiken muun,
näkisin vain sun suloisen suun,
jota tahdon palavasti suudella,
sun nimeäsi kylällä huudella,
niin että ihmiset luulevat,
hulluksi luulevat.

Haluan suudella niin että pyörryttää
kun lähdet heti jo itkettää
Haluan sinut
Ottaisitko vielä minut?
mutta kun en tiedä kuka olet
haluan kenet?
Rakastan vain tunnetta rakastumisen
Hetkeen unohtamisen.

Rakastan jotain mitä ei ole edes olemassa
kuin kauniissa mielikuvissa
sisällä pääni
unissani.


SILTI RAKASTAN SINUA <3
(vaikka en ole koskaan sinua tavannut)

Alku

Heimoi kansalaiset ja kansattomat!

Tässä ensimäisessä postauksessa kerron mitä tämä blogi tulee sisältämään. Täältä voit lukea uusimmat kuulumiseni ja pätkiä teksteistä/runoista/kirjotelmista joita tulen vielä joku kaunis kirkas kesäinen päivä julkaisemaan kirjan muodossa toivottavasti. Joten tää on esimakua siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja samalla tutustut itse taiteilijaan, eli minuun. 

Saanen kertoa hieman itsestäni? Noh MINÄ en lupianne tarvitse vaan pokkana kerron kuitenkin hieman kuka olen ja mitä teen ynnä muuta blah blah blah...... Siispä olen Kata, olen tarpeeksi vanha, mutta en liian nuori. Opiskelen ja sivilisäätyni on rakastunut/ihastunut/avoliitto/sinkku/mitä ikinä haluankaan olla. Kirjoitan runoja, tekstejä, blogeja, kirjoitelmia, ajatelmia, aforismeja ja mitä vaan... Harrastan myös kuvien kanssa pelleilyä ja kuviani voi tsiikailla osoitteesta: http://lakemedel.deviantart.com/

Mitäpä muuta kertoisin itsestäni? Rakastan kissoja, hyvää ruokaa ja Krista Kososta. Arvostan lojaaleja ystäviäni ja perhettäni. Olen sisimmiltäni ujo taiteilijasielu, mutta suurimman osan ajasta olen ylisosiaalinen, avoin ja hieman ärsyttävä. Niiiiiin ja tärkein: julkaisin syksyllä 2012 omakustanne runokirjan.  

Siinäpä tärkeimmät minusta.

"Maailma on liian kaunis tuhlattavaksi,
joten jos ei seura kiinnosta tilaa taksi."



Koo