Tajuaksä

Tein täydellisen telemarkin
Omaan kohteeseen
Koti sohvalle
Vai
Ojan pohjalle?

Valinta on sinun
Vaiko sittenkin minun?

Kuka sen määrää
Mikä OIKEIN
mikä VÄÄRÄÄ.

Tein kohtalokkaan
Telemarkin

Kotini sohvalle
Sinun vierelle

Kulta,
Rakas.


Etkä edes tuu
Takas.

Vankilassa sinun katseesi alla

Kiedot minun kahleilla

vaikka jo oman ruumiin vanki

On elämää suuremmaksi väitetty pantti

Rakkaus,
joka sattuu

Milloin kaikki muuttuu

Paremaksi taittuu

Kuinka paljon kipua sydämeen vielä mahtuu

Pahankurisia ajatuksia

Tekoja ilkikurisia 

Välillämme katkeruus kuristaa

joka päivä kamalasti puristaa

Ei voi irti päästää

kun toista rakastaa

vaikka se sattuu

jotain puuttuu

Kahleet ranteissa

Ikävä näkyy katseissa

Köysillä kiinni 

Ei maistu enää edes viini

Koska olet vanginnut minut

rakkauden nimissä

Pidät köysissä

kiinni

En pääse irti

En kai haluakaan

muuta kuin rakastaa

Täällä maanpäällisessä helvetissä

On kylmiä askeleet 

ilkeitä katseet

jotka satuttaa

Sanat kuin veitsiä 

Kosketukset kuin iskuja

syvälle ihooni

Huolimatta tästä kivusta

En halua päästää irti sinusta

vaikka se sattuu

Olen sen ansainnut.

Huojuen notkun

Oletko
vielä
Siellä?

Kysyn kuudennen kerran.

Saman puhelun aikana.

Ei tässä auta
Taika
eikä loitsu

Olet mennyt
Paljon hyvää jälkiisi jättänyt
vaikkei mikään mättänyt?
Kaikki oli jo pilalla

Seisoin, roikuin, Huojuin
SILLALLA

Sen KAITEELLA

Soitin poliisit
Paikalle

ETTÄ saisin hoitoa,
APUA
tukea ja turvaa

Yritin impulsiivisesti
itsemurhaa

MUTTA

Päätin pelastaa itse
ITSENI.

En muista,
Sainko hoitoa, apua, tukea, turvaa?

VAI

Oliko se kaikki turhaa..

Mikään, ei mikään tunnu miltään enää. Olen turta ja sekaisin. Olen hukassa taas. En jaksa tehdä mitään. Olen koukussa. Riippuvuudesta toiseen. Ensin päihteet veivät elämän, ruumiin, rahat, ystävät elämänilon ja kaiken mitä oli.

Sitten pakkomielteet.

Eikä mikään tunnu miltään, ei.

Olen uupunut ja väsynyt tähän elämään.

Mietin usein kuinka haluaisin kuolla. Lopettaa tämän surkean elämän, missä ei ole mitään tolkkua. Olen onneton. Enkä edes halua parempaa.

Haluan voida huonosti. Olla yksin. Yksinäinen. En kaipaa ihmisiä.

Olen lopen uupunut. Itsekäs ja tyhmä. Haluanko edes pois tätä pahaa oloa? Se on niin tuttu ja turvallinen. Loputon tuska.

Sisältä päin olen kuollut. Kuin tyhjä ruumis, enkä välitä kuinka tätä ruumista kohdellaan, runnellaan ja pahoinpidellään henkisesti.

Kaipaan sitä tyttöä, jota rakastan vieläkin, mutta hän ei halua olla. Olen yrittänyt unohtaa, mutta se ei onnistu. En vain osaa unohtaa.
Ehkä Jonain päivänä taas aurinko saapuu? Ehkä joku päivä nään taas sateenkaareen. Tai Tapaan enkelin, joka pelastaa. Ottaa kädestä kiinni ja repii minut ylös. Kuilun pohjalta. Ehkäpä niin. Osaisinko itse olla itselleni hyvä? Niin etten tuhoa itseäni. Lopullisesti. Voisin osata. Jos harjoittelen vain tarpeeksi. Hyvä niin!

Sinua

Tunnen joka solussa

Syvällä sielussa

Jokaisessa henkäyksessä

Nyt ja tässä

Sinut

Vaikka olet poissa,

Olet jo kaukana

Jos vain voit 

Ota minut

Pelasta

Pelasta

Pelasta

En sittenkään

Vaadi, 

En pyydä

Vaan

Toivon,

Ottaisitpa minut syliin

Vielä kerran

Vielä kerran

Vielä kerran

ja

Kerran vielä

Ehkä loputtomasti?

En jaksaisi enää uskoa rukouksiin

vajoan vain pelkkiin uhkauksiin

Elämä on vaakalaudalla

enkä tiedä onko väliä enää edes rakkaudella

Lopulta olen kuitenkin yksin

Saan apua hädin tuskin

jos niinkään

silti en kykene lähtemään

Takaisin kääntymään.