Surun huokaus

Ikävä painaa pääni maahan,
Kuiskaa sanojasi
Kauniisti
Niin hellästi
Kysyn oletko poissa?
Et vastaa..
Vain hento kuiskauksesi
kuiskaa kauniita
sanoja korvaani.





Hän sanoi

olet poissa

Minä en usko

En usko mitä hän sanoo

se ei voi olla totta.


Kaipaan sinua.
Rakas!
Aina ikuisesti.
Nähdään me kai vielä joskus
jossain
Kaukana kaikesta.
Joskus....

terveisin,


Ystäväsi Kata.. Täältä maan päältä.


Ps. Ikävä ei koskaan lopu kokonaan.
Ei koskaan...

Lokero

Ne tahtoo että olet tavallinen.
Ne tahtoo että olet normaali.
Ne tahtoo että olet lokerossa
ja pysyt siellä
mihin kuulut
Siellä lokerossa
muiden samanlaisten joukossa
sun on hyvä olla
Et erotu massasta
Et ole persoonallinen
Et ole erikoinen
Olet pelkkä palikka
siellä lokerossa
on hyvä olla.

Joku määrittelee sen miten olet
Joku määrittelee sen miten elät
Sinulla ei ole vapautta valita
Sinulla on oikeus olla siellä lokerossa
muuta oikeutta et tarvitse
et tarvitse vapautta
kun pysyt lokerossa
visusti piilossa
muilta,
jotka ovat liian erilaisia
jotka eivät sovi tähän maailmaan
koska he eivät pysy lokerossa
He poukkoilee paikasta toiseen
He eivät halua sopeutua
siihen muottiin,
jonka yhteiskunta on luonut
lokeron.

Mutta sinun on hyvä olla
kun pysyt lokerossa
siellä olet turvassa
hyvässä tallessa

Älä vain yritä olla muuta
kuin olla siinä
mihin sinut on määrätty

Olet joko outo
tai kummallinen
jos et ole samanlainen kuin muut
Olet liian erilainen
siksi sinun tulisi pysyä lokerossa
jotta muut olisivat tyytyväisiä
jotta muut olisivat onnellisia
sinä et ole
mutta ketä se haittaa
kun sinut pakotetaan sinne lokeroon
lukkojen taakse
Siellä voit olla rauhassa
niinkuin kaikki muutkin ovat.

Ystäväni

Ystävälle..

Mihin menit ja hävisit? Menneisyyteen katosit, menit sinne ja sinne jäit. Nyt et ole enää kulkemassa tätä polkua kanssani, olet jumissa siellä, mistä minä joskus tulin pois. Sinua en enää tunnista. Olet muuttunut. Niin valitettavaa, niin totta, vain muutamat ja harvat pysyvät rinnalla alusta loppuun asti. Sinä olet muisto vain, et ole poissa lopullisesti maan päältä, mutta sinua ei enää ole samassa muodossa elämäntaipaleella.

On niin kestävä ja niin hauras ja särkyvä - ystävyys. En kai voi enää muuttaa mitään, toivon että vielä kohtaamme, mut jos kohtaamme onko mikään enää ennallaan? Onko kaikki samanlailla kuin ennen vai olemme vain kaksi eri sielua aivan eri maailmoissa.

Ystävät
Vanhat ja menneet niin arvokkaat. Teillä kaikilla on paikka sydämessä, aina. Tulette takaisin elämään tai ette, olette aina mukana syvällä sydämessä.

Elämä vain kulkee omalla painollaan. Se on niin niin muuttuvaista. Kaikki vai hajota, särkyä, vain hetkissä. Kaikki voi kääntyä hyväksi tai kaikki voi kääntyä pahaksi - ehkä se on itsestä ja omista valinnoista kiinni loppu peleissä, onko hyvää vai onko pahaa.

Kiitos ja kuulumisiin!

Vanki

Vankilassa sinun katseesi alla
Kiedot minun kahleilla
vaikka jo oman ruumiin vanki
On elämää suuremmaksi väitetty pantti
Rakkaus, joka sattuu
Milloin kaikki muuttuu

Paremaksi taittuu
Kuinka paljon kipua sydämeen vielä mahtuu
Pahankurisia ajatuksia
Tekoja ilkikurisia
Välillämme katkeruus kuristaa
joka päivä kamalasti puristaa

Ei voi irti päästää
kun toista rakastaa
vaikka se sattuu
jotain puuttuu

Kahleet ranteissa
Ikävä näkyy katseissa
Köysillä kiinni
Ei maistu enää edes viini

Koska olet vanginnut minut
rakkauden nimissä
Pidät köysissä
kiinni
En pääse irti
En kai haluakaan
muuta kuin rakastaa

Täällä maanpäällisessä helvetissä
On kylmiä askeleet
ilkeitä katseet
jotka satuttaa
Sanat kuin veitsiä
Kosketukset kuin iskuja
syvälle ihooni

Huolimatta tästä kivusta
En halua päästää irti sinusta
vaikka se sattuu
Olen sen ansainnut.

Ystävälle

Etsit täydellisyyttä. Virheettömyyttä. Itsestäsi. Vaadit liikaa itseltäsi. Sinun ei tulisi vaatia mitään itseltäsi. Olet täydellinen juuri tuollaisena. Olet aivan ihana! Aivan mahtava. Juuri sellaisena kuin olet, ilman mitään vaatimusta täydellisyydestä. Olet sellainen mitä vain rakastaa, kaikesta huolimatta. En lakkaa rakastamasta sinua koskaan, en ikinä. Tapahtui mitä tapahtui, en unohda sinua koskaan.
Olet minulle tärkeä.
Parasystävä, rakastan sinua kuin ystävää. Aina, ikuisesti, vaikka emme näkisi enää koskaan. Sinulla on paikka aina minun sydämessä. Mielessä ja ajatuksissa. Ikuisesti ja aina.

Pahuus

En mistään saa enää tarpeeksi nautintoa.
Pelkkää avunhuutoa.
En saa irti revettyä

Pahuutta pois kitkettyä

Paha minua kuristaa

kamalasti puristaa

Se minua syleilee

kunnes päälleni sylkäisee.

Paikka mihin paeta

Tahmeita kosketuksia
ilkikurisia sanoja
paheksuvia katseita
mutta
sinun sylissäsi
olen suojassa niiltä

Näkymättömiä iskuja ihooni
katkeraa huutoa
ikäväviä lauseita
mutta
sinun sylissäsi olen turvassa
jossain paremmassa paikassa

Katseet kuin veitsiä selkään
sanat kuin viiltoja iholla
ne huutaa ja ilkkuu perään
mutta
sinun käsi pitelee minun kättä
kädessäsi
hellästi puristaa
mikään ei voi minua enää satuttaa

Olet rakkaus minussa
kun olen aivan kiinni sinussa.

Pelko

2012

"Minua pelottaa aivan liikaa monet asiat. Vaikka pelko sinällään niistä on aivan turha. En vaan voi sille mitään että pelkään.

Tuntuu myös että en riitä sellaisena kun olen. Ihmiset eivät hyväksy minua sellaisena kuin olen. Minut valtaa suunnaton riittämättömyyden tunne. Tunnetila joka on sietämätön. Mahdoton. Aivan kurition. En tiedä, kai viimein tunnen oloni yksinäiseksi. Mutta miksi? Minullahan on ystäviä.




Tuntuu niin kummalliselta tämä elämä. Aivan sama mitä tekee. Miten tekee. ja muuta. Koska ihmiset puhuvat kuitenkin asioita, teki niin tai teki näin. Ihmiset pitävät sinua juuri sellaisena mitä sinä et välttämättä ole. Tunteeko kukaan ihminen toista niin hyvin että voisi sanoa millainen on ja millainen ei?




Miksi ihmisen pitää luopua? Miksi minun pitää luopua? En haluasi menettää sitä mitä minulla on, mutta olen sen jo menettänyt, koska sitä minulla ei enää ole. Ei samassa muodossa. Ei ehkä missään muodossa.

En ansaitse mitään hyvää, enkä pysyvää.

En ainakaan ole sellaista saanut. Ehkä tulen vielä saamaan, joku päivä, joku kaunis hieno päivä.

Tulen vielä ansaitsemaan parempaa mitä olen koskaan osanut haaveilla."

2014

Nyt minusta tuntuu että olen ansainnut jotain hyvää ja toivottavasti pysyvää. Vihdoin. Olen onnellinen. Viimein. Elämä voittaa.

Rakkaus ei koskaan kuole

4.5.2014

Mulle tuli kauhea ikävä sinua, rakas. Miksi menit pois. Miksi et antanut mun auttaa sua. Mulla on niin kauhee ikävä. Aivan mahdoton. Se ikävä repii minua, raajoista kiskoo eri suuntiin. Haluaisin niin halata sinua. Sinun vierelläsi olla. Olla lähelläsi.

Rakastan sinua vieläkin, samanlailla, yhtä paljon kuin aina. Nämä kyyneleet satuttavat minua. En haluaisi enää tuntea kaipausta ja ikävää. En vain voi olla ajattelematta sinua. En voi unohtaa sinua, kauniita kasvojasi koskaan. En ikinä.

Ikävä. Ikävä. Ikävä. Aivan järjetön ikävä sinua, kultapieni.  

03.01.2014

Aivan sopivasti hyvä olla. Ei ole kovinkaan paha olla paljoakaan. Ei pelkoa, kyllä se paha olo vielä minut saavuttaa, tarttuu kaulasta, kuristaa ja puristaa, henkityksen lamauttaa. Jos joku on varmaa niin ainakin se ettei paha olo ole kokonaan poissa, lopullisesti, ainakaan. Aina se tulee takaisin. Ainakin jollain tasolla.

Suru alkanut jo helpottaa jonkun verran. Kyllä sekin vielä iskee vasten kasvoja kuin hyinen jäinen vesisade. Hetkellisesti.

Kaipaan suunnattomasti, vaikka en ajattele sinua enää joka hetki kyyneileden kera. Rakastan sinua edelleen enemmän kuin ketään muuta. Enemmän kun mitään. En ymmärrä. Kaipaus on jo muuttanut muotoaan. Voin ajatella sinua ilman kyyneleitä.

Aamuyöstä edelleen valveilla
Kaipaus ja suru kintereillä

juoksen pakoon

piiloudun mustaan harsoon

Olen neuvoton sun edessä
Haluatko olla mun vieressä?

En ota sinusta selkoa

Vain menetyksen pelkoa

ja sinua kohtaan loputon rakkaus

sisälläni kaipaus

aikaan, jolloin olit hetken minun

silloin unohdin kaiken kivun

kärsimyksen

ja menetyksen

Olen kädetön

ja jalaton

sinun edessä

olen toimeton

sinun edessä

en tiedä miten tarttuisin kiinni sinuun

kun juokset vain karkuun

irtoat mun otteesta

Rakkaus kuristaa ja puristaa minua kaulasta

En osaa toimia

ilman sinua

Sinä olet jonkun toisen omaa

vaikka ei sua voi kukaan omistaa

olet suojassa alla kuoresi

en minäkään pääse luoksesi.
Silti sinun tulisi tietää että

en ole lakannut rakastamasta sinua

vieläkään.

Ikävä puristaa ja tukehduttaa kauttaaltaan

Ei irroita otettaan
pakkomielle pitää otteessaan
Seuraan elämäsi viivaa
ajattelen sinua aivan liikaa
jatkuvasti
pakonomaisesti
Ruumiin ahdistava ikävä valtaa
puristaa ja tukehduttaa kauttaaltaan

En halunnut tähän tilanteeseen takaisin. En haluaisi olla sekaisin. En osaa enää elää elämää normaalisti. Pakkomielteen omaisesti ajattelen sinua, päivittäin. En halua enää kaivata ja surra. Sinua ei ole. Sinä olet kuollut. Miksi et voi kadota ja kuolla mielestäni. Miksi olen sinun muistosi vankina.

Minusta tuntuu että olen ajanut itseni tähän tilanteeseen. Olen jäänyt jotakuinkin yksin, vaikka minulla on ihmisiä ympärillä en halua puhua niille sinusta jatkuvasti, mutta en osaa muuta kuin ajatella sinua. Sinua kultapieni. Haluan jatkaa elämääni, mutta jotenkin olen aivan voimaton. Haluan elää ilman pakonomaista ajatusta sinusta. Valveilla olo aika on painajaisunta. Yöt on painajaista. En nuku levollista unta. En edes muista milloin olisin viimeksi nukkunut koko yön.

Miksi en pääse irti sinusta, sinun muistosta. Aina tulee jokin asia vastaan joka muistuttaa sinusta. Sinun kuolemasta. Yritän olla ajattelematta sinua, mutta pakonomaisesti tulet mieleeni. Minusta tuntuu että olen heikko, kelvoton, mitätön, kun en pääse irti sinusta ja muistostasi, mutta en voi loputtomasti hokea itsellesi: ”En ajattele sinua, en ajattele sinun kuolemaasi, En ajattele kuinka rakastin sinua..” koska kun yritän olla ajattelematta sinua, ajattelen sinua väkisin.

Haluan irti näistä kahleista, mitkä puristaa, kuristaa, otteessaan pitelelee. Haluan elää omaa elämää. En halua tuhota elämääni. En halua kuolla. En halua tehdä tätä hidasta itsemurhaa elämäntavoillani. En halua käyttää päihteitä. Mutta kemiallinen onnikin on parempaa kuin tuskallisesti riuhtova suru ja ikävä, jatkuva ahdistus.

Minua pelottaa kun olen kiinni sinun muistossa pakonomaisesti niin ihmiset hylkäävät minut, pahanoloni vuoksi, mutta ei tämä pahaolo voi kestää loputtomasti. En voi ajatella sinua jatkuvasti loputtomasti. Ajan myötä ikävä helpottaa ja muuttaa muotaan ja pystyn jatkamaan elämääni, mutta ymmärtävätkö muut sen. En tiedä kestävätkö ihmiset minua, tai oikeastaan suruani. Sitä on kestänyt jo liian pitkään. Aivan liian pitkään olen ollut kiinni sinussa, päästä jo irti.

Väkisin sitä romahtaa aika ajoin kun yritän vältellä ja työntää ajatusta sinun kuolemasta pois. En jaksa enää pidellä näitä kulisseja kasassa, että olisin jo toipunut. En ole. Ja niin kauan kuin yritän vain väkisin torjua jokaista ajatusta sinusta niin kauan tulen romahtamaan aina uudelleen ja uudelleen niin kauan kunnes käsittelen asian pois mielestäni, silti se saattaa joskus tulla mieleeni takaisin, mutta ei niin voimakkaasti, ei niin kokonaisvaltaisena ahdistuksen tunteena.

Perhe

HALOO!

Näin alkuun haluan toivottaa hyvinkin erikoista pääsiäisen aikaa teille kaikille tasapuolisesti! Haluaisin myös kertoa sen että olen kutakuinkin onnellinen, kaikesta huolimatta tai kaiken vuoksi. Minulla on ihana ja rakastava perhe omine pienen pienin säröineen. Olen vasta ymmärtänyt kuinka tärkeitä ja rakkaita perheenjäsenet minulle on. Tietty olen aina tiennyt että ovat minun perhe ja lähimmät, mutta vasta viimeaikoina olen tajunnut kuinka rakastan jokaista perheestäni. Oi, kuinka olenkaan onnellisessa asemassa kun minulla on niin ihanat veljet, huolehtiva äiti ja sydämmellinen mummo, kun monella ei ole edes vanhempia, ei sisaruksia, tai ei perhettä, mutta minulla on ja olen onnellinen siitä. Ehkä nämä tulevat muutokset ovat saaneet minut ymmärtämään perheen tärkeyden. Jotenkin tähän asti olen kuvitellut että ystävät ovat mulle kaikki kaikessa, mutta kyllä se perhekin on onnellisuuden ydin. Ystävätkin ovat tärkeitä, mutta se että oma veli auttaa pyyteetömästi ja haluaa mun parasta on kuitenkin sellanen asia mikä lämmittää mieltä.

Mietin ite olenko kohdellut mun perhettä jotenkin epäoikeudenmukaisesti? Tuntuu pahalta, että ne on auttanut mua mun vaikeina hetkinä ja ollut tukena, mut mitä oon antanut takas? En oo ees käynyt omasta mielestäni moikkaamassa mun veljen lapsia tarpeeks usein, vaikka haluaisin, tottakai. Haluaisin niin paljon olla mukana mun veljien lapsien elämässä ja nähdä niiden kasvun ja kehityksen, olla niille esimerkkinä, mutta onko musta siihen?

Oon alkanut mietiskemään sitä miks ystävät on tähän asti mennyt radikaalisti perheen edelle, no voi johtuu myös siitä kun koen niin ettei jotkut mun perheestä pidä yhteyttä. Niin vaikea itse ottaa yhteyttä, mut silti perhe on perhe ja tärkeä.

Ystävyyssuhteet on valitettavasti niin hauraita ja muuttuvaisia. Ystäviä menee ja tulee uusia. Tuntuu ettei ystävyys kehenkään oo kestänyt kaikkia vaikeuksia, mut perhe ei oo jättänyt mua koskaan, milloinkaan, vaikka mitä olisi tapahtunut. Mut toisaalta, on poikkeuksia että ystävyys on kestänyt vaikka mitkä elämänvaiheet, mut harvassa niitä on. Mut olen kiitollinen niistä ystävistä, jotka ei ole pettänyt eikä jättänyt!

Kiitos ja kuulumisiin, rakkaat ihmiset!