tahtomaton rakkaus

Rakkaus vaatii liikoja
Pilaa iltoja
kun en sua mielestä pois saa
masentaa
ei rakkauden pitäisi osata satuttaa
mutta kyllä se sitä vain osaa
mua puuduttaa
kamalasti uuvuttaa
kun en sua aivoista pois saa
mieleen tuut aina uudelleen ja uudestaan
Se saa minut karkuun juoksemaan
Viereesi kaipaamaan
Mutta en sinua vierelle saa
Rakkaus mielipiteitä jakaa
Tämä ruumis lattialla makaa
eikä halua enää muistaa
ei rakastaa
sinua
ei halua enää tuntea kipua.

Sinua ei ole olemassakaan?

Voiko rakkaus olla paha ollenkaan?
Kun se alkaa satuttamaan,
Kuristaa
ja puristaa
niin ettei henkeä saa
Sydän hakkaa
Toivoo vain että se kokonaan lyömästä lakkaa
Kun se rakkaus satuttaa
Ruumiillisesti kurittaa
Saa sekaisin pienen pään
Miksi tähän vielä jään?
Odottamaan
että se rakkaus loppuu
Se uudestaan aina luokseen kutsuu
Turhia toiveita kuiskaa
Tuo vain tuskaa
Kun tahtomattaan rakastaa
Kauneinta mielikuvaa
mutta se on kaikki vain sisällä pään
Se muuttaa aurinkoisen sään
kokonaan mustaksi
kaiken muun turhaksi

Haluaa vain nukahtaa
kaiken unohtaa
Unessa kaikki on hyvin taas
Eikä pysty unohtamaan
Unet kertovat sinusta
Haluaa herätä tästä painajaisesta
Sattuu olla valveilla
Ei pysty kuin sinua jatkuvasti ajatella
Se muuutta kaiken hyvän vihaksi
Muuttuisipa kaikki paremmaksi

Pakoon ei siltä pääse
Ei siihen auta mikään lääke
Se vaatii ja arvostelee
Jokaisen sun askeleen
Se sinua piinaa
Juokset kilpaa
Vaikka et pääse karkuun
Se tarttuu sun kurkkuun
ja kuristaa
jokapaikasta puristaa
Se kaiken kostaa
Sinut varpailleen nostaa
laittaa sydämen lyömään liian lujaa
Et saa mielestä sitä kaunista mielikuvaa
Se jättää sut pulaan
Se sinut hukuttaa
mustaan tuskaan
Kaikki mitä teet on väärin
Se kiusaa mielinmäärin

Tuo vaarallinen rakkaus
Jokainen väärä vastaus
kysymyksiin
mahdottoman tyhmiin
naurattaa
kuitenkin sisältä satuttaa
Ei se unohda sinua
Seuraat vain pirua
Kestät liikaa kipua
jota vaarillinen rakkaus aiheuttaa
Et rauhaa saa
Et pysty vastaan taistelemaan
tai katoamaan
et saa rauhaa koskaan.

Kaipaan sinua edelleen yhtä paljon.

Kaipaus syleilee minua, se kuristaa kaulasta. Puristaa joka paikasta. Se kulkee pitkin ruumista. Repii ja riuhtoo sielua. Se tuntuu kokonaisvaltaisesti ruumiissa. En sitä minusta irti saa. Se kuiskaa minulle sanojasi, hiljaa ja kauniisti. Pitää minut kiinni muistossasi tiiviisti. En halua irroittaa, vaikka hirmuisesti se satuttaa. En tiedä miten olla. Elämä ei kulje enää omalla painolla. Se kulkee sinun viimeisillä sanoilla. Kaipauksen täyttämänä. 

Nämä kulissit ovat pahvia. Keitän normaalisti kahvia. Sinut muistan joka asiasta. Löydän sinut joka paikasta, mutta sua ei oikeesti oo. Päivät vain katoaa. Elän sumussa ilman sinua, on päiväni täynnä kaipausta ja kipua. 

En muista eilistä päivää. Taivaalla musta aurinko ja on kolea sää, kun en enää sua nää. Hajoaa pää, vaikka yritän sitä kasassa pitää. Hajoaa se vain lisää ja lisää.
Kaipaan sinua niin että sattuu. Kuinka paljon kaipausta minuun enää mahtuu? Kyyneleiden peittämät kasvot vaan, ei osaa hahmottaa, tätä maailmaa. On kaikki sumua. Edessä vain utua.  

Mikä minut tekee onnelliseksi?

14-vuotiaan Katan teki onnelliseksi:

"Jokainen sana mitä tietyt henkilöt sanovat tuntuu hyvältä. Se kun on joku jonka kädestä pitää kiinni, tai ei pelkästää se vaan se että on joku jonka kädestä haluaa pitää kiinni. Kun joku asia saa hymyilemään. Kun tekemällä pieniä asioita voi auttaa muita. Eihän mun tarkoituksena edes olis koko maailmaa pelastaa ja hyvä niin. Se että näkee että ihmiset lähellä on onnellisia tai edes iloisia. Se että joku sanoo jotain hyvää, jotain pientä, jolla on suuri merkitys. Kun sanon jotain pientä jollekin jolla on suuri merkitys jollekin. Se kun pelaa jalkapalloa ja vastustaja voittaa, mutta itsellä on hyvä mieli kun näkee toisten iloitsevan voitosta. Se kun näen lapsia, jotka jaksavat iloita elämän pienistä ihmeistä, siitä että pallo pomppii, joka on meille muille itsestäänselvyys, mutta eipä se oikeesti niin itsestään selvää olekaan kuin luulisi. Kun pienet lapset nauraa, niiden elämän ilo on tarttuvaa. Kun kerron jollekin kuinka paljon välitän tai näytän tunteitani muulla tavalla. Kun annan ihmisille, jotka ovat tärkeitä, lahjoja ja he ilahtuvat. Kun minulle kerrotaan kuinka tärkeä olen. Kun näen jotain hyvää tai kuulen jonkun hyvän uutisen. Kun halaan jotain hyvin merkittävää ihmistä. Kun olen läheisten ihmisten seurassa. Kun osaan auttaa muita. Kun muut auttavat minua. Kun näen vanhoja ihmisiä ja ryppyjä, jotka kertovat hyvästä elämästä. Kun näen kauniita hymyjä, jotka on hymyilty minulle. Tärkeät ihmiset. Silmät ja katseet. Puhtaus, kun on siistiä ja asiat järjestyksessä. Rauhallisen musiikin kuuntelu tai musiikin kuuntelu ylipäätään. Kokeiden tekeminen, varsinkin silloin kun oppi on tarttunut päähän. Opiskelu. Iloisten ihmisten näkeminen. Nukkuminen. Unien näkeminen. Ihanat ihmiset. Keskustelu ja puhuminen. Syöminen. Lukeminen ja kirjoittaminen. Piirtäminen ja maalaaminen. Valokuvaus. Parhaiden ja hyvien hetkien muistelu. Hyvät elämänohjeet. Luonto ja lenkkeily. Uusiin ihmisiin tutustuminen. Rakastuminen? Ystävät, perhe, sukulaiset, mummot, hyvät jutut, nauraminen, itkeminen(JOSKUS), kirjeet, tavalliset ihmiset. Ruuan tekeminen. Söpöt asiat. Ihmisten kanssa oleminen. Läheisyys. Pienet asiat. Terveys. Värit. Kauniit asiat. Rentoutuminen. Asioiden tekeminen. Joku pysyvä? Uudet asiat ja ihmiset. Sisustaminen Siivoominen. Leipominen. Pienet haasteet ja niistä selviytyminen. Onnistuminen. Äidit, ihanat äidit. Siskot. Hyvät ihmissuhteet. Omat veljet :) Hauskat tilanteet. Hyvä tunnelma. Rauha. Huolenpito puolin ja toisin. Pienet eläimet. Valoisuus ( kun ei oo liikaa). Päivän valo. Kesä. Kivat tuoksut kuten kesän tuoksu. Kivan näköiset jutut tai makuiset kuten mansikat. Koulu. Taulut ja kuvat. Muistot, hyvät muistot. Hyvät kirjat (jos niitä jaksais lukea). Matkustamiseen liittyvät jutut. Laivat (paitsi matkapahoinvointi). Linkissä istuminen. Kiinnostavat jutut. Arki, arjen pienet ilot. Tunteet.....? Kokemukset. Jotkut kivat tapahtumat. Maito<3 Rakkaus...? Hyvänmakuiset juomat. Tunnetilat. Erilaiset tilanteet. Asioiden selvittäminen (riippuu vähän tilanteesta). Kaikki edellämainitut ja monet muut asiat!"

Suurinosa pitää paikkaansa edelleen! 

Mitä onni on?

Arkistojen kätköistä. 14-vuotiaan Katan sanoin: 

Ei ole määritelmää, joka määrittelisi mitä onni on.....
Jokainen on tuntenut suurta mielihyvää saadessaan jotain oli se sitten koiranpentu, uusi tietokone, kastelukannu, kynttilä, tiskikone, tai vaikka uusi ihana poikaystävä, mutta olisikin syytä miettiä tekeekö ne asiat sinut onnelliseksi. Nimittäin siinä on on aina sama kaava: Et kerkeä kauan iloita saamastasi asioista, kunnes haluat jotain uutta, koska vanha ei enää miellytä sinua. Koiranpentu ei ole enää suloinen pieni pallero. Se on kasvanut isoksi. Et jaksa enää hoitaa sitä. Koiran kanssa lenkkeilykään ei tunnu enää niin mukavalta kuin se ennen tuntui kun koira oli pieni suloinen piristävä otus. Nyt sitä ei ole kiva katsella. Siitä on tullut tylsä. Tietokoneesi on täyttynyt viruksilla ja se on vietävä kerta toisensa jälkeen huoltoon. Korjaus maksaa mansikoita. Kastelukannuakaan et tarvitse enää sillä kukkasi kuihtuivat, koska et muistanut kastella niitä. Kynttilä on palanut loppuun, etkä tarvitse sitä enää. Tiskikone ei tiskaa yhtä hyvin kuin sinä. Astiat eivät puhdistu. Poikaystäväsi ei ollutkaan niin ihana miltä vaikutti. Hän petti sinua. Kun sinä sait tietää asiasta annoit hänelle rukkaset. Ei saamistasi asioista ollut kovin suurta tai ainakaan pitkäaikaista iloa.

Jos et miettisikään asioita, mitä haluat ja mitä sinulla ei ole vaan sitä mitä sinulla on, mikä sinut tekee onnelliseksi. Onnellisuus on sitä kun osaa nauttia pienistä hyvistä asioista, eikä keskity haluamaan jotain mitä itsellään ei ole. Onni on sitä kun joku saa sinut hymyilemään tai joku hymyilee sinulle. Onnellisuus on hyviä hetkiä. Onnellisuus on pieniä sanoja, joilla on suuri merkitys. Onnellisuus on arkea. Onnellisuus on tapa ajatella asioita. Lahja, jota pitää osata arvostaa ja nauttia sen antimista. Ei kai kukaan hyödy hienosta vaatteesta, jos pitää sitä vaatekaapissa piilossa. Sitä pitää käyttää ja näyttää muille, että muutkin pääsevät nauttimaan sen hienoudesta. Ihan kuin onni, kun olet onnellinen ja tiedät sen itsekin voit jakaa onnellisuutta ympärillesi ja tehdä jonkun toisen onnelliseksi. Jokaisen olisi joskus syytä miettiä mikä tekee juuri hänet onnelliseksi niinkuin minä teen nyt. Minut tekee onnelliseksi ihmiset ympärillä, ystävät, jotka nauravat ja jakavat hyviä hetkiä kanssani. Perheeni, joka kulkee jokapaikassa mukana, sydämessäni. Jokainen hetki on ainutkertainen ja tärkeä.  

Tyttöni

Kata oot ihana
sanoit.
En voi käsittää.

mut sä olet aina ihanempi.
Muista sä olet tähti.

<3

Kyyneleet vain valuvat pitkin kasvoja.

Suru

Pakko käsitellä tätä surua. Valtavaa surua. Lähdit aivan liian aikaisin. Jäi aivan mahdoton suru ja kaipaus. Suru repii minut riekaleiksi, pieniksi palasiksi. En voi käsittää tätä todeksi. En halua uskoa että tämä on totta. En halua uskoa, että olet poissa.

Tyttö, sä olit yksi parhaista.
Tyttö, sä olet edelleen tärkeä.
Tyttö, sä olet enkeli.
Sä elät muistoissa ikuisesti.

Minusta tuntuu nyt enemmän kuin koskaan: "Ei paikkaa mihin paeta"
Ei paikkaan mihin paeta tätä valtavaa surua. Tätä suunnatonta kaipausta.

Tyttö, olet nyt kaunis muisto.
Olet mennyt pois.
Oletko muuttunut?
Oletko lintu?
Olet enkeli.
Tuntuu kuin olisit vielä luonani.
Tyttö, tuun muistaa sut ikuisesti.

Rakkaudella,

Katasi

Merkitys

Miksi keskittyä elämässä epäolennaiseen? En vain tiedä kuka tai mikä sen määrittää mikä on olennaista elämässä. Omassa elämässä olennaisinta on keskittyä selviämiseen. Selviää oman itsensä kanssa huomiseen, tai vain aamusta iltaan, päivän läpi. Ei tosiaan ole aina helppoa, mutta kellä oikeesti oliskaan? Tai jos on oikeesti hyvä elämä ja hyvä olla, miksi aina oletetaan että se on vain kulissia? Mitäs jos onnellisuus ja hyväolo ei olekaan vain kulissia vaan aidosti oikeaa elämää. Osaa nauttia ja elää. Olen pohtinut monesti miten ihmiset osaa elää. Koska minusta tuntuu että en osaa elää. Vaikka oikeasti, pakkohan mun on osata, enhän muuten olisi täällä. En olisi tekemässä täällä sitä mistä nautin eli kirjoittamassa runoja ja tekstejä. En väitä että elämä on merkitsemätöntä, se ei vain AINA tunnu oikealta, hyvältä ja maailma ei vaikuta hyvältä paikalta sen vääryyden vuoksi. Silti on vain pakko keskittyä selviytymiseen ja elämiseen. Sen hyviin puoliin. Niitä on, vaikka joskus väitän että elämä on merkisemätöntä ja huonoa. Ei se oikeasti ole niin. Elämä merkitsee ja paljon. Ilman elämää ei syntyisi runoja. Ilman vaikeuksia ja hankaluuksia ei syntyisi aihetta kirjoittamiseen, mutta näköjään sitä osaa kirjoittaa vaikka olisi hyväkin olo ja hyvä vaihe elämästä. En vain uskalla sitä myöntää että menee hyvin. Tuntuu jos sen myöntää niin jotenkin joku vain sysää minut maahan. Lannistaa minua. Jos vihdoin uskaltasi myöntää että on hyvä olla ja menee hyvin. Rikkoo ne kaavat miten aina tulee menemään ja tähtää kohti onnea ja onnellisuutta.  

Onnea ja epäonnea sopusuhteessa?

Hei maailma,

Olen perin onnellinen että olen tässä maailmassa, enkä missään muualla. Millään tapaa. Minulla on ollut paljon vaikeeta mutta vastapainoksi paljon hyvää. Olen perin onnellinen että minulla on perusasiat kunnossa ja enemmänkin! Töitä riittää enemän kuin kerkeis tehä, mutta silti on vapaa aikaa, omaa aikaa.

Eniten olen onnellinen siitä että sain 2. painoksen "ei paikkaa mihin paeta"-kirjasta painosta.
Toiseksi eniten olen onnellinen siitä että olen päässyt hurjasti elämässä eteenpäin ja selviytynyt tähän asti ja tästäkin eteenpäin.

Kolmanneksi onnellinen olen kaikesta lopusta hyvästä, on ihmisiä ympärillä, jotka välittää, perhe, katto pään päällä ja paljon muuta.

Silti joskus minut valtaa epätoivo, toivottomuus mistä ei tunnu olevan pakoreittiä. Kuitenkin jollain kumman tavalla se toivottomuus aina menee loppu viimein pois ja on taas hyvä tai jopa onnellinen olo. En tiedä onko se niin päin että pahaolo on vallitseva tunne ja se palautuu aina takaisin vai voisiko se oikeasti ollakin niin että hyvä olo on se joka on aina taustalla ja mukana mut pahaolo tullessaan sysää hyvänolon pois, vaikka se hyväolo ei katoa ja palaa kuitenkin aina jossain vaiheessa. Tähän asti elämääni olen ajatallut aina että pahaolo ei katoa koskaan ja tulee aina takaisin, mutta miksi ei toisin päin? Hyväolo olisikin se joka palaa aina takaisin, ja ei voi kadota. Siihen ajattelutapaan ainakin pyrin.

Kuitenkin tämän päivän sanoma oli se että olen onnellinen.

"Olen edelleen onnellinen kaikesta huolimatta, tai kaiken vuoksi."

Kiitos kaikille, jotka ovat tukeneet minua "Ei paikkaa mihin paeta" kirjan julkaisussa, erityisesti äidilleni. Olette kaikki todella tärkeitä!

Kesäisin terkuin,

Vapaa kirjailija
Katariina Pekkanen

Ps.  Olen työskennellyt jo rapiat seitsämän kuukautta uuden kirjan parissa, täysin uudenlaisen kirjan parissa ja aion työskennellä sen parissa vielä piiiiiiiiiitkäään. En ole varma tulenko sitä julkaisemaan, mutta odotan innolla sitä päivää (mikä voi olla vasta vuosien päästä) kun saan edes 1 kpl:n tuota erityistä kirjaa painosta käsiini.

Hei maailma, mitä kuuluu?

Minulle kuuluu hyvää. Olen oikein oivasti onnellinen. Jos niin voi sanoa. Olen aikalailla balanssissa elämän suhteen. Minulla on suunta. Oikea suunta elämässä. Haaveita. Tavoitteita. Toiveita. Pyrkimyksiä. Yrityksiä. Onnistumisia. Valitettavasti onnistumiseen tarvitaan aina muutama virhe. Täytyy tehdä virheitä että oppii. Eikä voi oppia jos ei tee virheitä, koskaan. Tuskin kukaan voi olla tekemättä virheitä. Ainakin luulen niin. Olen saavuttanut osan unelmistani, mutta onneksi ne eivät koskaan lopu kesken, koska aina tulee tilalle uusia. Haluisin kertoa jotain. Jotain sellaista mistä en tiedä mitään. Minun tunteet. Ne ovat jotenkin solmussa. Nimittäin en tiedä mitä tunnen ja ketä kohtaan ja miksi. Mitä haluaisin tuntea. Mitä haluan elämältä. Mitä vaadin tunteiltani. Olen kiinnostunut jostain mitä ei ole olemassa. Kaipaan jotain mitä en voi koskaan saada. Haaveilen jostain mitä en todennäköisesti koskaan tavoita. Silti elän sen kanssa ja annan sen asian elää minun mukana. Toivon että joku päivä olen siinä mistä olen haaveillut. Se toteutuu. Tiedän myös ettei se toteudu ilman työtä. Ilman ponnisteluja. Ilman uhrauksia. Ilman epäonnistumisia. Ilman pettymyksiä. Haluan niin kovasti saavuttaa sen. Haaveen. Toiveen, joka syö minua sisältä, vaikka se on unelma. Se nakertaa minun voimia hitaasti mutta tuskallisesti. Joskus vain mietin onko sen tavoittelu kaiken menetyksen ja kivun arvoista? Joskus mietin miksi haluan ja toivon sellaista mitä ei ehkä ole, kuin mielikuvissani. Miksi olen rakastunut haaveeseen, mielikuvaan, kuvitelmaan hataraan. Miksi. En tiedä. En tiedä sitä. Silti joku päivä olen onellinen ja saavutan tärkeimmän haaveeni. Tärkeimmän tavoitteeni. Tärkeimmän toiveeni. Uskon niin. Usko on niin voimakas tahto, että sen avulla voi saavuttaa jo paljon.

Minulla on tahto, minulla on niin suuri tahtotila, että mieleni seilaa kuumilla aaloilla kaiken vuoksi. Varsinkin suurimman ja tärkeimmmän tavoittamattoman haaveeni vuoksi. Mieleni lainehtii ja keinuu aaloilla. En pysy aloilla. Mutta haaveestani/haaveistani pidän kiinni ja lujasti kovasti.

Olen myös päätynyt siihen loppu tulokseen, että niin kauan kuin kirjoitan ja pidän itseni kiinni kirjaimissa ei minulta voi varastaa minun luovuttaa, ei mikään, ei onnellisuus ei epäonni, ei masennus minikokeinen eikä masennuksen multihuipentuma, ei vauhdikas mieli, ei mieli maassa, ei mikään. Luovuus on ja pysyy. Niin kauan kuin minulla on mieli. Oma mieli. Omat ajatukset. Olen luova. Ainakin tarpeeksi luova luomaan tekstiä, sanoja, lauseita, kirjaimia toisen perään. Laatu on ja pysyy. Niinhän se myös on että määrä ei korvaa laatua. Siksi on pakko joskus pitää ns. luovia taukoja, jolloin mieli ajattelee mutta ei jätä jälkeensä tekstimuotoisia ajatusjanoja.

Olen tyytyväinen lähes kaikkeen tällä hetkellä. Toivottavasti näin tulee olemaan ja pysymään. Pidän sen yllä. Hyvänmielen tahtotila. Hyvä mieli on parempi kuin kasa karkkia. hih

Ystävällisin terveisin,


K

Luovuus

En ole pitkään pitkään pitkään aikaan kirjoittanut runoja. Minua peloittaa että en enää osaa. En vain osaisi enää. En tunne itseäni luovaksi enää. En jaksa uskoa että kyky kirjoittaa on vain ja pysyy. Miksi en kirjoita? Miksi olen kirjoittamatta? Ehkä olen luovasti laiskistunut sen suhteen. En vain enää jaksa kirjoittaa. Elän sellaista ajanjaksoa mistä ei voi kirjoittaa, ehkä. En tiedä. Mulla on ehkä liian hyvä olo kirjoittamaan. Mitä jos mun elinehto, elämäntapa, voimavara kirjoittaminen lakkaa. Lakkaa olemasta. Enkä kirjoita enää koskaan runoja. Tykkään kyllä tästä hyvästä olosta, mutta haluaisin olla luova. Onko se sen väärti? Olisi pahaolo ja ahdistaa mutta olisi luova? Miksei onnellisuuden kaltaisessa tilassa voi olla luova? Minä en tiedä. En tiedä.

Haluanko edes olla onnellinen?

En ainakaan halua että luovuus pysähtyy, loppuu, kuolee.

En halua.

Tyhjä ruumis

Ei irrota otettaan
Aiheuttaa verenvuodatusta
puolestaan
tuoreita haavoja
tyhjään ruumiiseen.
Ei voi käsittää
kuinka paljon voi satuttaa.
Pelastan kuolemattoman
sydämeni
Hyväksyn
haasteet kohtaan
silmästä
silmään.
Pelon voitan
voimia, rajoja koitan.
Vedän syvään henkeä.
Hengittäminen
käy yhä raskaammaksi.
Jos meitä olisi
kaksi
Voisin vaihtaa
paikkaa
kanssasi, tai voisin
Muuttua itse
paremmaksi.

Huomaisitpa minut

Sä et mua huomaa

on vain helvetti päällä maan

kun sinä et huomaa minua

silti odotan sinua

bussipysäkillä

tyhjällä käytävällä

Etkä muista minua vieläkään

lähden rautatieasemalla kävelemään

Yksin

sinä huomaat tuskin

vaikka väkijoukon keskellä 

sinä seisot toisen vierellä

silti toivon että minut huomaisit

kotiin saattaisit

varovasti halaisit

aina luokseni palaisit

uudestaan ja uudestaan

En pysty kuin unelmiin hatariin vajoamaan

kun sinun huomiota en saa

se minut hulluksi ajaa

ei sanaakaan

siitä kuinka paljon sinua kaipaan

hyppään laivaan

sinut unohtaa tahdon

mutta ikävä on mahdoton

olet ainut päivänsäde

Eikä mikään laki enää päde

painovoima katoaa

kun sinua ajatella saa

mutta mikään ei ennalleen 

enää palaa

silti toivon salaa

sinun minut huomaavan

minulle auringon takaisin tuovan

Huomaisitpa minut väkijoukosta

nostaisit maan pinnalle maanraosta

Huomaisitpa minut 

Olen kadonnut

varjoa vaalia vain saan

ei aurinkoa olekaan,

ilman sinua

ei ole minua.