Ei haittaa

Rikkokaa mut
Ei se haittaa,
olen jo hajonnut.
Repikää unelmat palasiksi.
Muuttakaa kosketukset kahleiksi.
Ei se haittaa.
En pääse parempaan paikkaan.
Kiskokaa raajani irti.
Ei se haittaa,
en olisikaan päässyt irti.
Kuljettakaa mut kuilun partaalle.
Ei se haittaa,
en olisi kiivennyt parvekkeelle.
Tönäiskää mut alas reunalta.
Ei se haittaa,
en odottanutkaan mitään elämältä.
EI SE HAITTAA.
Ei haittaa
kun ei ole turvallista paikkaa,
ei haittaa.

Mä kaipaan sua.
Tule takaisin,
niin voit vetää mut
mukanas sinne helvettiin.

Kaipaan sua niin.
Kasvosi on painunut mieleeni hyvin.
Muistan vielä ne kauniit sanat,
ne heikot valheet,
kaikki tekemäsi erheet.
Silti tahdon että vielä kerran
takas tulisit.
Mut pois veisit.
Kadoksiin.
Yhdessä pudottaisiin.

Vaikka kuinka satuttaisit
Kaiken anteeksi antaisin.
Jos vain tulisit takaisin.
Niin minä sinut pelastaisin.
Uudestaan,
kunnes yhdessä kadotaan.

Katariina Pekkanen

Määrittelemätön mielenterveys

Ahdistus
Paniikki
Levottomuus
Ei ole tunne uus
Kun kaikki hajoaa käsiin
Silti matkalla taivaisiin

Mania
Masennus
Persoonallisuushäiriö
Lääkitään kaikki ne
Tässä sulle säiliö
täynnä lääkkeittä
Parane
Voi hyvin
Loputtoman tovin

Vaikea psykoottinen masennusjakso
Kaamosmasennus
Maanis-depressiivinen psykoosi
Siinä määritelmät mutta tee silti työsi
vaikka kaulassa puristaa köysi

Paranoidinen skitsofrenia
Rajatilaskitsofrenia
Paranoidinen tila
Tämä ei ole mikään pila
Ei näytelmä
vaan määritelmä
Tämä on todellisuus
Diagnoosista eroaminen on mahdottomuus

Olet yhtä sairas kuin muut
Yhtä terve kun haluut
Oli sulla mikä tahansa diagnoosi
Päällä psykoosi
ja moni muu sairaus
Susta itsestä löytyy terveys
Sä oot oman elämäs Jumala
Unohda humala
Älä unohda elää
Älä turhaan pelkää
Tämä hetki määrää
Elämä on määränpää
Matka ja ainut mikä merkitsee
Elämä on just sitä mitä siitä itse tekee
Älä anna muiden lannistaa sua
Sä voit parantua
Mistä vaan
Onnea matkaan!

Katariina Pekkanen

Jos tahdot terapiaa käännä minut!

Olen 24/7 terapeutti ja kodinhoitaja
En kestä näitä ajanjaksoja
Kun nukkumaan ei kerkeä
Onko tämä tervettä?
Pesen toisten likoja,
vaadinko liikoja,
jos pyydän hiukka apua?
Ei teidän tarvitsi vieressä vahtia,
Osaan kyllä pitää huolen lapsista,
vaikkei loppua tule kapinasta.
Pystyn huolehtimaan kodista,
Raajattomasta miehestä,
äidistä,
itsestä ja töistä.

Älkää jakako sääliä.
Voin hihani kääriä
ja pistää mopin heilumaan
Ei tartte rueta riehumaan.
En huuda koskaan.
En tuhlaa aikaa roskaan.
En avaa ovea tuntemattomille,
En itke kavereille.

Olen itsenäinen
Aikuinen nainen.
Pärjään kyllä,
Ehdin käymään vielä kävelyllä.
Kaikki on hyvin,
kunnes tyrin...

Katariina Pekkanen

Hukuttaudunko hyväänoloon? Vai hyppäänkö syvään koloon?

Mulla on niin hyvä olo että siihen voi vaan hukkua. Mulla on

niin hyvä olo että tukehdun siihen. Se tukahduttaa mut. 

Hengityksen pakahduttaa. Mut saa voimaan pahoin fyysisesti. 

En kestä onnea. En kestä onnellisuutta. Pahaolo on niin tuttu

ja turvallinen. En halua irroittaa siitä vaikka järki sanoo muuta.

Tunnejärki sanoo muuta. Mun PITÄISI olla onnellinen. Pysyä 

onnellisena, mut en uskalla. Tuntuu että onni särkyy. Menee

rikki. Tuntuu että mä halkean onnesta. Kirjaimellisesti. Mun

pää vaan räjähtää kun en kestä sitä tunnetta. 

Okei, no joskus olen ollut huomionhakuinen. 

Kaikkia keinoja käyttäen hakenut huomiota. 

Olin silloin kuitenkin viisi vuotta nuorempi. 

Olin nuori, tyhmä ja ajattelematon. Olen edelleen. 

Lapsi mun sisällä pyrkii leikkimään. Pyrkii pois. 

Pyrkii ilmaisemaan itseään. 

Se haluaa syliin. Se haluaa että joku halaa. Se haluaa että

joku silittää. Se tahtoo tukea ja turvaa. Siksi minua pelottaa.

Pelottaa suunnattomasti. Olla aikuinen, ottaa vastuuta. Pärjätä

omillaan. Pärjätä yksin. Aikuistua. Elää kuin aikuinen. 

Huolehtia itsestä ja vasta sen jälkeen muista. 

Kuuntelen toisten huolia, mutta en osaa pitää omia puolia.

Tuntuu että en riitä. En ole aikuinen, en lapsi, en nuori. En

mitään. Minulle ei ole määritelmää. Mun on pakko määritellä 

kaikki. Kaikella pitää olla määritys. Minulla sitä ei ole. 

Olen en mitään. Tuntuu että olen turha. Ikävä ihminen, jos edes

olen ihminen. Olen luonnoton olento. Minulla ei ole mitään.

Olen saavuttanut jotakin elämässä. Jotain suurta. Julkaisin 

kirjan. Omakustanne kirjan. Mutta sekään ei tunnu enää minulta.

Ei miltään. Ei hyvältä, ei pahalta. Ei saavutukselta. 

Elämässäni pääasia on se että tavoittelen aina jotain. Pitää

olla tavoitteita ja saavuttaa ne. Määränpäitä. 

Määränpääni on saada koulu päätökseen. Päästä seuraavaan kouluun.

Saada se päätökseen. Kirjoittaa kirja. Julkaista se. Kirjoittaa

toinen kirja. Kirjoittaa kolmas kirja. Julkaista ne. 

Päätavoitteeni ei ole olla ja elää vaan saavuttaa. "kerätä 

pisteitä" ja mitä varten? Mitä hyödyn siitä? Kasvanko siitä?

Opinko siitä? Saavutanko kuitenkaan mitään? 

Kuinka elämä voi olla näin onnetonta ja onnellista yhtäaikaa?

Kuinka mikään voi olla mitään? 

Ihailen vain muita, mutta en arvosta itseäni. 
Uskon, ja aion luvata itselleni sen että minä tulen pärjäämään. Vallan mainiosti. Koska olen vahva. Olen selvinnyt vaikka mistä. Monesta ojasta olen noussut. Tässä sitä vaan ollaan kaikesta huolimatta. Pakko vain joskus luottaa itseensä. Ainakin yrittää.

Elämä on luottamisen arvoinen!

Hiljaiseloa

Moido kansalaiset! 

Tämä kirjailija on viettänyt hiljaiseloa uusien kirjaprojektien parissa. Tulossa olis toinen painos runokirjasta ja aivan uudenlaisia kirjoja. Kirjoittamista en aio lopettaa vaikka joskus tuntuu että en vaan osaa, en pysty kirjottamaan, mutta se on asia joka pitää minut elossa. Kiinni tässä hetkessä. Pakko mun on kirjoittaa vaikka kuka sanoisi mitä, se on mun sydämenasia.

Olen kuvannut jonkun verran, mutta kamera on ollut liian paljon käyttämömänä työnkaltaiset hommat vie liikaa aikaa. Ajattelen töitä ja koulua aamulla, päivällä, illalla, yöllä, jatkuvasti. Ehkä se siitä hellittää kun saa pahimmat pois alta. Mutta joo, innolla odotan kun uusi painos runokirjasta pääsee painoon. Se on odottamisen arvoinen hetki.

Minulla on aika suhteellisen onnellinen olo. Ei tunnu pahalta, ei ahdista, ei purista ja kiristä. Tuntuu että olen kaikesta huolimatta onnellinen, tai juuri kaiken takia. Elämä vain vie mukanaan, se kuljettaa paikasta toiseen. Ihmiset muuttuu, suhteet muuttuu, minäkin kai muutun. Ehkä hyvä niin. Kaikki on hyvin, ainakin näyttää siltä.

Uskaltaisinko sanoa että olen onnellinen?

"Olen onnellinen 

kaikesta huolimatta

tai kaiken vuoksi."

-Katariina Pekkanen-