Vahva?

Mun on pakko vuodattaa nämä tunteet pois minusta. Minusta tuntuu että en riitä. En tuu koskaan olemaan mitään. En tuu pärjäämään elämässä - tai taistelussa elämää vastaan. Olen hyvinkin pitkälti onnellinen mutta silti.... silti tuntuu että mun tekstit on huonoja, minä olen huono. En tuu koskaan olemaan mitään. Olen ei mitään. Onko millään mitään merkitystä? Ei mulla ole pahaolo, silti en usko itseeni. En ole itsevarma. En alkuukaan. Kuinka voin olla näin? Mikä mun voimat on vienyt? Kuka musta teki heikon? Olen aina luullut että olen kaikesta huolimatta vahva. Mutta nyt musta tuntuu että se kaikki on vain huijausta, en ole vahva. En tunne itseäni vahvaksi. No jep, kyllähän ihmiset sanoo että osaan kirjoittaa äärimäisen hyvin, annan sanoille merkityksen, mutta minusta tuntuu että mun tekstit on merkitsemättömiä ja turhia. Haluaisin lopettaa kirjoittamisen, mutta se on ainut asia joka pitää minut elossa. Silti en saa enää irti. En irti elämästä, en irti kirjoitamisesta. 

Myönnän sen että tunnen oloni onnelliseksi, silti pahaolo ei katoa. Se on mukana aina. Se valtaa mut aika ajoin. Usein. Harvoin. Sillon tällöin. Toisinaan. Kuitenkin pääsääntöisesti olen onnellinen, miksi sitten pitää olla pahaolo mukana. Kaikessa. Miksei se voi vaan hiipua pois pikku hiljaa, paitsi mistä minä tiedän vaikka se hiipuisikin pois hiljalleen, en vain jaksaisi odottaa. 

Elämä on odottamista. Ajan kulutusta. Kulutettua aikaa. Kuluvaa aikaa.  Haluan niin paljon menestyä, että tuntuu että kompastun omiin kumppareihin. 

Tähän idolini sanoin: