Elämä.
Elämä ei mennyt niin kuin kuvittelin. Elän tällä hetkellä monimutkaista multielämää. Olen tavannut elämäni aikana arvioilta 500 000 - 1 000 000 ihmistä. Nyt minulla on useassa eri kaupungissa toisistaan täysin toisistaan poikkeavat elämät. En pääse enää menneisyyttä pakoon.. Se, menneisyys seuraa kaikkialle. Nyt elämäntilanteeni on Absurdi. Uskomaton.
Uusimman teokseni julkaisu lähestyy vauhdilla ja samaan aikaan henkilökohtainen elämäni on kaaoksessa.
Olen kirjaimellisesti yksinäinen väkijoukossa. Tähän mennessä olen onnistunut voittamaan kasinolta todennäköisyyslaskennalla 37 000€ tuhlannut ja sijoitellut ne.
Särkenyt sydämeni perustavanlaatuisesti. Kadonnut vapaaehtoisesti. Nyt olen uudessa kodissani. Uuden äärellä. Odottaen, että tämä outo elämäntilanne päättyy. Juuri, kun huokaisen tapahtuu jotakin vieläkin kauheampaa.
Nyt viimeiset kaksi vuorokautta Kyyneleet ovat pyrkineet aktiivisesti ulos vuolaasti. Elämäni on tällä hetkellä yhdenaikaisesti painajaisunta, sekä unelmien täyttymystä.
Opiskelen itsenäisesti Teologiaa vaihtelevalla menestyksellä. Ystävä-/tuttavapiirini kuuluu joka lähtöön ihmisiä, Pappeja, Lääkäreitä, Kodittomia, Taiteilijoita, Taviksia, Hoitajia, Kuntoutujia, Perheellisiä ja silti koen syvää yksinäisyyttä.
Olen Sosiaalisesti todella uupunut. Eri tahojen viranomaiset tavoittelee yötä-päivää jo. Elämäntilanteeni on kovin kuormittava. Tarkat aikataulut ja niitä noudattaminen tuo ainoastaan selkeyttä ja Lohtua.
Voin vain rukoilla ja toivoa, että tämä tilanne päättyy joskus. En uskalla pyytää apua enää oikeastaan keneltäkään. Pakko täällä on pärjätä ja yrittää pyrkiä elämään hyvin.
Ketä varten elät, itseäsi vai muita?
Olen kirjoittanut 8 kirjaa 4 julkaissut 3 vedin takaisin, koska olivat liian henkilökohtaisia. 2 julkaisin v. 2020 Riihimäellä taidenäyttelyn yhteydessä, mutta ne eivät koskaan ilmestyneet.
Tällä hetkellä työskentelen kahden muistelmien ja "väitöskirjan" parissa.
Viime vuoteen asti sain "saattohoitaa" eläköitynyttä Poliisia muutaman vuoden ajan. Sanoin hänelle, että soittaa minulle 3 kertaa ennen kuolemaansa. Niin hän teki, kolmas puhelu oli viimeinen ja viimeiset sanat: "Ootko nähnyt mun rälläkkää" muistan hänet ikuisesti. Hän opetti minulle paljon elämästä ja hänen muisto kulkee mukana aina.
Mutta enpä uskonut että vuonna 2026 Elämä on näin kummallista ja tilanne näin absurdi millainen se juuri nyt on.
Katariina Vuorela
Kirjailija
Koulutettu pelastaja
Spr-kirkko vapaaehtoistyöntekijä
SPR Koulutettu eräpelastaja
Luonnonsuojelija
Opiskelija Itä-Suomen Lukio/ Yliopisto
Itsenäinen Geenitutkija
Luonnontieteiden ja taiteiden opiskelija
Mielenterveyden keskusliitonjäsen
Teologian opiskelija
Moniammatillinen krisiiosaaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti