En koskaan uskonut, että kertoisin tämän julkisesti. Nyt minusta tuntuu, on pakko. En näe Enää mitään muuta vaihtoehtoa.
Oli vuosi 2020. Se oli elämäni pisin ja vaikein vuosi. Olin sairaalahoidossa Psykiatrialla. Tai "hoidossa". Minulla oli 17 erilaista lääkettä samanaikaisesti käytössä. 3 keskenään hengenvaarallisesti ristivaikuttavaa lääkettä.
Sairaalan henkilökunnasta suurinosa pahoinpitelivät minua. Olin yhdenjaksoisesti eristettynä yhteensä 9kk. Vuoroin lepositeissä, vuoroin eristyshuoneessa. Olin niin ahdistunut "hoidon"laadusta, että yritin sytyttää itseäni tuleen. 6 hoitajaa kantavat minut eristykseen.
Eristettynä olin kuin vanki. Hakkasin seiniä ja hoitajat vain kurkistavat ikkunasta silloin tällöin. Eristyksissä ollessani selvisin vain mielikuvitukseni avulla. Loin oman maailman. Loin ja dissosioin itselleni erilaisia muistoja.
Eristyshuoneessa oli vain metallinen WC-istuin. Välillä ovi lukittiin niin, että en päässyt edes vessaan. Hoitajat eivät välittäneet. Ei mitään traumakeskustelua. Ei keskustelua lainkaan.
Erään kerran 6 hoitajaa olivat kimpussani ja minulta valui kuola suusta, niin ne laittoivat tyynyliinan päähäni, kun luulivat, että syljen heidän päällensä.
Ne kirjasivat, että minä olin väkivaltainen kun he paiskasivat minut väkivalloin maahan ja pakkolääkitsivät injektiolla.
Mitkään lääkkeet eivät rahoittaneet minua. Lopulta, Minulle tehtiin farmakogeneettinen paneelitutkimus, josta selvisi 7 geenipoikkeamaa lääkeaineiden metaboliassa. Joten todellisuudessa lääkkeet olivat tehottomia tai vaikuttivat hengenvaarallisesti.
Tupakkahuoneeseen joku potilaista oli käynyt ulostamassa. Muut potilaat olivat selkeästi myös ylilääkittyjä ja osa kulki jopa zombien lailla vaipoissa ihan parikymppiset jätkät.
Sain nuorelta opiskelijalääkäriltä varmaan 18 eri diagnoosia kaikki mahdolliset diagnoosit.
Vaikka todellisuudessa minulla on Aspergerin syndrooma ja ADHD. Eli "psykoosioireet" mitä hoidettiin, johtuivat lääkityksestä mitä minulle syötettiin, väkisin.
Tämän tapahtuneen jälkeen. Olen haastatellut ja saanut tietooni anonyymisti tuhansien potilaiden näkemyksen pakkolääkityksestä ja miten lääkkeen ovat ylläpitäneet "oireita" mitä hoidetaan. Ja mikä karuinta: Eristäminen itsessään, aiheuttaa eristämisen tarpeen.
Monet potilaat kokivat, että injektiolääke aiheuttaa harhoja ja "psykoosin" kaltaisia oireita.
Lopulta tilanteen pysäytti vain se, että myöhemmin v. 2022 karkasin hoidosta toiseen kaupunkiin hoitoon ja samaanaikaan kun minua eristettiin Jyväskylässä toisessa kaupungissa ei ryhdytty minkäänlaisiin eristystoimiin.
Eristäminen ja lepositeissa niin pitkään yhdenjaksoisesti oleminen aiheutti minulle pysyvästi hermosärkyä ja kroonisen kipuoireyhtymän.
Olin aivan valmis lähtemään Sveitsiin Eutanasiaan mielummin kuin menemään hoitoon Jyväskylään. Onneksi elämä antoi kuitenkin vaihtoehdon. Ja nyt en enää koskaan palaa Keski-Suomeen.
